Jouluemo sairastui itse joulupäivänä, että nyt sitten jaksaa taas istua ja ehtii istumaan koneen ääressä, että saa hieman päivitettyä blogia. Blogi jääkin sitten viimeistään loppiaisena tauolle ja palaa taas, kun alkaa seuraavan joulun laittaminen olla ajankohtaista, luultavasti tuolla heinä-elokuussa. :)

Tämmöinen tuli meille vierailulle noin klo. 16.00. Lapset yhteiskuvassa pukin kanssa.

Tässä jaetaan sitten lahjoja:

Kun pukki lähti, meillä olikin siinä sitten jo joulusaunaa. Kun me naiset käytiin ensin ja miehet meni sitten, niin ehti jouluemo kattaa pöydän siinä välissä.

Jouluruokana meillä oli lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa ja peuranlihasta tehtyä karjalanpaistia. Kylminä ruokina oli rosolli, kinkku, savusiikaa, kylmäsavulohta, silliä, vihreä salaattiä, makaronisalaattia, leipää, juustoa ja suolakurkkua. Kuva ainoastaan kylmistä ruuista.